Ruokakasvatus ei ole irrallinen tehtävä, vaan joukko arkisia hyviä käytäntöjä, joiden myönteiset vaikutukset näkyvät vaikkapa aktiivisempana osallistumisena kouluruokailuun. KasvisPro Edu-hankkeen kevään-26 ensimmäisen webinaarin innostavissa esityksissä käsiteltiin ruokakasvatus-teemaa useista eri näkökulmista,
”Millaisen viestin haluamme tänään ja joka päivä antaa ruokakasvattajina?”, kysyi opetusneuvos Marjaana Manninen webinaarin avauspuheenvuorossa.
Hän muistutti koululounaan olevan tärkeä osa koulun oppimisympäristöä, merkityksellinen rauhoittumisen hetki ja ruokailutapojen opettelutuokio. ”Säännöllinen ateriointi auttaa keskittymään ja parantaa oppimistuloksia ja on yksi osoitus suomalaisesta tasa-arvoisuuden ideologiasta”, painottaa Manninen.
Manninen patistaa kaikkia koulun ruokakasvattajia laittamaan ruokakasvatuksen rutiinit ja rakenteet kuntoon. ”Tarvitaan paljon toistoja ja totuttelua sekä uteliaisuutta ja myönteisyyttä, jotta ruokailutilanne koettaisiin turvallisena.” Ruokakasvattajilla onkin suunnaton mahdollisuus omalla esimerkillä vahvistaa ruokailoa. ” Jokainen kiitos, katse ja rohkaisu merkitsee paljon!”
Kuva: Samuel Hoisko
Hän korostaa myös tilannetajun merkitystä. ”Oppilailla on erilaisia luontaisia tapoja ymmärtää viestintää ja oppia uusia asioita”. Kun viestimme esimerkiksi kasvisruokailun merkityksestä, oppii joku paremmin visuaalisen viestinnän avulla, toinen taas itse tekemällä, maistamalla ja kokeilemalla.
Koulumaailmassa opettaja on tärkeä arjen kasvattaja ja mallintaja. Opettajilla on mahdollisuus tehdä ruokahetkistä merkityksellisiä luomalla ruokarauhaa ja pohjustamalla kouluruokailun merkitystä myös oppiaineopetuksessa. Ennen muuta opettajien tehtävänä on toimia malliruokailijoina, korostaa Manninen. Esimerkiksi kiittämällä ääneen tarjotusta ruuasta ja huomioimalla ruokapalveluhenkilökunnan. Juuri esimerkin voimalla aikuiset siirtävät omia asenteitaan ja käyttäytymismallejaan lapsille ja nuorille.
Syömään ohjaamisen tulisi aina tapahtua ilman pakkoa. Kun puhutaan kasvisruokailuun tuuppaamisen keinoista, listaa Manninen konkreettisia tapoja: asetellaan kasvisruuat värikkäästi esille, niin että ne huomataan, käytetään selkeitä opasteita mutta myös osallistetaan oppilaita. ” Vain osallisuus tekee asioista omakohtaisesti tärkeitä.” Osallisuus voi tarkoittaa maistamiseen kannustamista, erilaisten uusien kasvisten tutkimista, uusien reseptien kokeilua tai suunnittelua. Koulun ruokasalissa on paljon tuuppaamisen mahdollisuuksia kuten erilaisten oppimispisteiden rakentaminen kasvisteeman ympärille.
Manninen korostaa yhteistyön merkitystä ja verkostojen luomisen tärkeyttä. Yksin ei kukaan onnistu. On luotava yhteiset tavoitteet kasvisruokailun edistämiseksi omassa kouluympäristössä ja samalla lähestyttävä myös muita sidosryhmiä kuten huoltajia ja kuntapäättäjiä jos halutaan voimakkaammin vaikuttaa tavoitteiden saavuttamiseen. ”Tavoitteet täytyy osata myös sanoittaa ja kaikkien on tiedettävä, miten toimitaan.”
Manninen haastoi koulun ruokakasvattajia lausumaan joka päivä neljä kertaa ääneen seuraavaa lausetta: ”Mitä Minä Voin Tehdä?”
Lause saa aina uutta voimaa ja merkitystä lausuttujen sanojen painotusta vaihtamalla.
Manninen myös korosti pienten askelten etenemismallia ja haastoi webinaarin osallistujat miettimään kolmea tekoa heti huomenna kokeiltavaksi:
1) 5 minuutin alkuspiikki ruokarauhasta ja maistamisesta.
2) Viikon kasvis-tähti ja -tarina alkuperästä.
3) Palautelappu ruokasaliin: miten onnistuimme, mitä kokeillaan seuraavaksi?
***
Webinaarin tallenne kaikkine puheenvuoroineen julkaistaan myöhemmin KasvisPro Edu-sivuilla.