Valtakunnallisen TyhyTeko-hankkeen tavoitteena on lisätä matkailu- ja ravitsemisalan yritysten työntekijöiden työhyvinvointia ja tuottavuutta tekoälyn ja robotiikan avulla. Ruokapalvelut ovat murroksessa, sillä väestö ikääntyy, työvoimaa on vaikea saada ja digitalisaatio muuttaa toimintaa nopeammin kuin koskaan. Nämä ilmiöt lisäävät tarvetta tehokkaammille prosesseille ja älykkäälle työn tuelle. AI-agentit eivät ole ratkaisu kaikkeen eivätkä ne voi korvata ihmistä, mutta oikein hyödynnettyinä ne voivat olla uudenlainen työpari, joka keventää kuormaa, tukee osaamista ja auttaa vastaamaan tulevaisuuden haasteisiin.

Kuvat: Freepik.com
Teknologinen murros uudistaa työtä ja osaamista
Digitalisaatioon ja teknologiseen muutokseen liittyvien osaamisten tarve kasvaa tulevaisuudessa merkittävästi kaikilla aloilla. Teknologia tarjoaa monipuolisia mahdollisuuksia työhyvinvoinnin lisäämiseen ja toimintojen tehostamiseen ammattikeittiöille. Teknologinen murros vaikuttaa myös työn tekemisen tapoihin, joten organisaatioilta ja niiden työntekijöiltä edellytetään muutoksen hyväksymistä ja halua oppia uutta.1
Tulevaisuuden osaaminen rakentuu digitaalisuuden, monikulttuurisuuden ja datataitojen varaan, joita myös AI-agentit vahvistavat. Matkapalvelu- ja ravitsemisalan työntekijöiden tulevaisuuden digitaito-osaamisessa korostuvat erityisesti tiedon hallintataidot, näkyvyyden luominen sosiaalisessa mediassa, digitaalisen markkinoinnin osaaminen sekä digitaalisen sisällön tuottaminen. Myös ammatti- ja toimialarajat ylittävässä osaamistarve-ennakoinnissa arvioitiin, että vuoteen 2040 mennessä kyberturvallisuusosaamisen, etä- ja virtuaalipalveluiden hallinnan, sekä digitalisaatio- ja teknologiaosaamisen tärkeys kasvaa tulevaisuuden työelämässä merkittävästi.2,3
Teknologia ei vähennä työn inhimillisyyttä, vaan voi parhaimmillaan vahvistaa sitä. Merkityksellisintä on ihmisten välinen kohtaaminen ja vuorovaikutustaidot, mutta teknologiset ratkaisut voivat toimia tukena ja työkaluna erilaisissa työtehtävissä.2
TyhyTeko-hanke mukana uudistamassa
TyhyTeko-hankkeessa työskennellään yhteistyössä matkailu- ravitsemis- ja talousalan yritysten kanssa. Tavoitteena on kartoittaa yritysten työhyvinvoinnin ja tuottavuuden haasteita, joita voitaisiin ratkoa erilaisin tekoälyn ja robotiikan menetelmin. Projektipäällikkö Suvi-Tuulia Leinonen kuvaa, että projektista tekee erityisen vaikuttavan se, kun kartoituksia ja niiden tuloksiin kytkettyjä eritasoisia kokeiluja suoritetaan kaikkiaan noin 150 alan yrityksessä ympäri Suomen.
Tekoälyn ja robotiikan ratkaisujen löytäminen marata-alan yritysten tunnistamiin haasteisiin on tärkeää, jotta voimme vahvistaa yritysten toiminnan laatua ja kannattavuutta myös tulevaisuudessa, kertoo Leinonen. Liikkeelle lähdetään aina yksittäisen yrityksen lähtötilanteen ja tarpeiden mukaan. Pidemmällä tähtäimellä hankkeella pyritään lisäämään henkilöstön tekoäly- ja robotiikkaosaamista sekä alan vetovoimaa.
Mikä ihmeen AI-agentti?
Perinteinen tekoäly, joihin lukeutuvat esimerkiksi ChatGPT, Microsoft Copilot ja Google Gemini, on noussut viime aikoina hyvin vahvasti esiin työpaikkoja mullistavana teknologiana. Se toimii kuin äärimmäisen laajalla tiedolla varustettu kirja tai työkaveri, joka vastaa sille esitettyihin kysymyksiin. AI-agentit eli tekoälyagentit eroavat perinteisestä tekoälystä siten, että ne on suunniteltu laajan tietosisällön lisäksi tekemään itsenäisesti yksittäisiä tai monivaiheisia tehtäviä saavuttaakseen tiettyjä tavoitteita. AI-agenteille voidaan antaa pääsy myös esimerkiksi yrityksen tilaus-, kassa- ja varastojärjestelmiin, sillä AI-agentit pystyvät hyödyntämään eri järjestelmien tapahtumia osana muistia. Sen avulla voidaan esimerkiksi selvittää, millä tuotteella on ollut menekkiä ja mihin vuodenaikaan, kertoo tietojenkäsittelyn lehtori ja TyhyTeko-hankkeen asiantuntija Juha-Tapio Teno Jyväskylän ammattikorkeakoulusta.
Ammattikeittiöissä AI-agentin apua voidaan hyödyntää monipuolisesti. Se voi auttaa esimerkiksi reseptiikan ja ruokalistan suunnittelussa, keittiön viikoittaisen menekin seurannassa ja muutosehdotusten tekemisessä menekin ja saatavilla olevien raaka-aineiden perusteella. Sama pätee myös raaka-aineiden hintaseurannan osalta varastonhallinnan ja tuotetilausten näkökulmista. Jos raaka-ainehinnat nousevat liian korkeiksi, agentti voi etsiä tilalle edullisempia korvaavia tuotteita. Tulevaisuudessa AI-agentteja voidaan käyttää apuna rutiinitehtävien tekemisessä ja toiminnan ennakoinnissa. Ne voivat myös hoitaa koordinointia ja tilaustoimenpiteitä, jolloin työaikaa vapautuu laadun ja asiakaskokemuksen parantamiseen sekä toiminnan kehittämiseen, Teno jatkaa.
”AI-agentin avulla on mahdollista luoda perehdytyksen tueksi vaikkapa minitenttejä.”
AI-agentteja ja niiden toimintaa voidaan myös tehostaa opettamalla agentteja yrityksen omalla lähdemateriaalilla. Eräässä TyhyTeko-hankkeeseen osallistuvassa yrityksessä on esimerkiksi tehty perehdytysagentti, joka perehdyttää henkilöstöä yrityksen tuotteisiin agentille annettujen tuotetietojen pohjalta. AI-agentin avulla on mahdollista luoda perehdytyksen tueksi vaikkapa minitenttejä, joiden avulla voidaan perehtyä tarkemmin tuotteisiin, makupareihin tai raaka-aineisiin, kertoo Teno.
On hyvä muistaa, että AI-agentin käyttöönottoon ja käyttöön saattaa liittyä myös haasteita ja riskejä, Teno huomauttaa. Jos agentille on järjestetty esimerkiksi pääsy varastonhallintaan ja tilausjärjestelmiin tekemään tilauksia, voisi se esimerkiksi tilata 1000 kiloa sipulia 10 kilon sijaan. Vastuukysymysten osalta nouseekin esiin mielenkiintoinen näkökulma vastuiden ja etiikan osalta. Kuka on vastuussa mahdollisista virheistä reseptiikassa tai toimenpiteissä, jos toimenpiteet ovat AI-agenttien suorittamia?
Lähitulevaisuudessa AI-agentit kehittyvät todennäköisesti eri toimialoja palveleviksi tuotteiksi, joita myydään pilvipalveluina asiakkaille, Teno uskoo. Esimerkiksi Jamix-tuotannonohjausjärjestelmässä hyödynnetään jo nyt tekoälykääntäjää reseptien, raaka-aineiden ja ohjeiden osalta monikielisille keittiöille. AI-agentit voivat tulevaisuudessa tehdä tilauksen, maksaa sen, kirjata tilaukset järjestelmiin ja tehdä raportit tehdyistä tilauksista. Kun tähän kokonaisuuteen lisätään vielä agenttien pääsy erilaisiin raportointijärjestelmiin datahistorian näkökulmasta, voidaankin jo pohtia, että voiko AI-agentti tulevaisuudessa myös päättää mitä tilataan, kuinka paljon, keneltä ja milloin? Riskienhallinnan näkökulmasta agentille voidaankin määritellä esimerkiksi euromääräiset rajat, tuoteryhmäkohtaiset rajoitteet sekä vaatimus ihmisen tekemälle tilauksen hyväksynnälle, Teno muistuttaa.
AI-agentti työturvallisuusraportoinnin apuna
Jyväskyläläinen Semma on yksi TyhyTeko-hankkeessa mukana olevista yrityksistä. Semmalaiset ovat innokkaasti ja ennakkoluulottomasti lähteneet kokeilemaan AI-agentin hyödyntämistä työturvallisuusraportoinnin apuna.
Semma on Jyväskylän yliopiston, Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan sekä Compass Group Finland Oy:n yhteisyritys, jossa työskentelee lähes 100 työntekijää. Semma tuottaa ruoka- ja ravintolapalveluita niin korkeakouluopiskelijoille, -henkilökunnalle, kaupunkilaisille kuin matkailijoillekin yhteensä 11 ravintolan ja kahvilan voimin. Toimipisteet sijaitsevat Jyväskylän yliopiston kampusalueella, Kortepohjan ylioppilaskylässä ja Normaalikouluilla. Lisäksi asiakkaita palvelevat Semma Campus Bakery ja Semma Campus Catering.
Aiemmin työturvallisuusraportointi oli hidasta, hajautettua ja manuaalista, sillä tiedon kerääminen vei aikaa ja tieto jäi pirstaleiseksi eri järjestelmiin, kertoo Semman työturvallisuuspäällikkö Sirpa Vilppunen. Nämä tunnistetut haasteet hidastivat reagointia ja vaikeuttivat kokonaiskuvan hahmottamista, sillä esimerkiksi yksittäisten turvallisuushavaintojen laskenta ja raportointi oli työlästä. Tämä saattoi johtaa pienten, säännöllisesti tapahtuvien työtapaturmien unohtumiseen kuukausiraportoinnissa, joka puolestaan oli merkittävä riski, sillä reagoimattomuus pieniin tapaturmiin voi pahimmillaan johtaa vakavampiin tilanteisiin, Vilppunen jatkaa.
Semmalaisten tavoitteena oli TyhyTeko-hankkeen asiantuntijoiden tuella kehittää järjestelmä, joka automatisoi raportointia ja tarjoaa reaaliaikaisen näkymän työturvallisuuteen. Sen toivottiin vähentävän manuaalista työtä ja vapauttavan aikaa henkilöstön kohtaamiseen ja ohjaamiseen. Lisäksi tavoiteltiin työkulttuuria, jossa työturvallisuus on luonteva osa arkea.
Näin syntyi AI-agentti nimeltä Työturvallisuusanalysoija. Siitä on ollut apua erityisesti työturvallisuusraportoinnin yhteenvedossa ja tiedon jäsentelyssä. Esimerkiksi kuukausittaiset sisäiset työturvallisuusraportit ovat selkeytyneet ja saaneet uuden ulkoasun. Pienet työtapaturmat on nostettu raportoinnissa näkyvämmin esiin, mikä on lisännyt tietoisuutta ja parantanut keskustelua työturvallisuudesta. Kokemus on ollut innostava, sillä keskustelu ja tiedonkäsittely AI-agentin kanssa on sujunut luontevasti.
Tekoäly täydentää osaamista ja vähentää rutiinityötä.
Vilppunen kertoo, että aluksi henkilöstöllä oli epävarmuutta ja kysymyksiä tekoälyn käyttöön liittyen. Kun AI-agenttia päästiin testaamaan ja sen tuomat hyödyt konkretisoituivat, myös suhtautuminen muuttui positiivisemmaksi. Nyt AI-agentti toimii digitaalisena työparina ja apuvälineenä, joka muistuttaa, analysoi ja ehdottaa parannuksia työturvallisuusraportointiin, mutta ei kuitenkaan korvaa ihmistä. Tulevaisuudessa Semmalla tekoälyä voisi hyödyntää esimerkiksi rutiinien automatisoinnissa, tiedon saatavuuden parantamisessa, ruokalistasuunnittelussa, ennakoivana asiakaspalautteiden analysoinnissa, somesisällön hallinnassa sekä ennakoivana henkilöstön työhyvinvoinnin seurannan tukena, Vilppunen suunnittelee.
Vilppunen kertoo, että TyhyTeko-kokeilun myötä hän on oppinut, että tekoäly täydentää osaamista ja vähentää rutiinityötä, mutta vastuu ja päätöksenteko pysyvät ihmisillä. Avoimuus ja rohkeus kokeilla palkitsevat uusilla oivalluksilla ja tehokkuudella. Vilppunen suosittelee kokeilemaan tekoälyä avoimin mielin, sillä se voi tuoda arkeen merkittäviä hyötyjä!
Podcasteja ja nopeita kokeiluja
Ammattikeittiöt voivat olla AI‑agenttien hyödyntämisen edelläkävijöitä, koska toiminta on jo valmiiksi data- ja prosessiorientoitunutta. Nyt on oikea hetki aloittaa kokeilut pienin askelin ja rakentaa kestävä pohja, jossa teknologia tukee tekijöitä, ei päinvastoin. Voit kuunnella lisää semmalaisten TyhyTeko-kokeiluista sekä muista ammattikeittiöiden tekoälyn ja robotiikan hyödyntämisen mahdollisuuksista TyhyTeko-podcasteista: https://soundcloud.com/jamkliiketoiminta/sets/tyhyteko-podcast
Nyt toteutettujen kokeilujen pohjalta TyhyTeko-hankkeessa haetaan mukaan marata-alan mikro- ja pk yrityksiä testaamaan tekoälyä ja robotiikkaa hyödyntäviä ratkaisumalleja. Yritykset saavat kokeiluunsa asiantuntijatukea ja yrityksiltä saadun palautteen perusteella hanke voi kehittää avoimeen käyttöön julkaistavia versioita, Leinonen kertoo. Käytännössä testattavat mallit ovat prosessikuvauksia, joiden avulla voidaan tunnistaa esimerkiksi yrityksen teknologiataso ja potentiaaliset kehityskohteet, ottaa käyttöön siivousrobotiikkaa, tai AI-agentteja. Tekoälyn ja robotiikan käytössä ei tarvitse suoraan hypätä syvään päätyyn. Testaamalla voidaan kerryttää ymmärrystä käyttömahdollisuuksista ja -tarpeista, joilla pohjustaa järkeviä valintoja tunnistettujen haastekohtien ratkaisemiseksi.
Lue lisää:
TyhyTeko-hanke, Työhyvinvointia ja tuottavuutta marata-alan ammattilaisille tekoälyn ja robotiikan avulla. Hanketta toteutetaan 1.9.2024-30.6.2027. Jätä yhteydenottopyyntö projektin verkkosivujen kautta https://www.jamk.fi/fi/projekti/tyhyteko

Lähteet
1 Jakosuo, K. 2025. Megatrendit muokkaavat matkailu- ja ravintola-alan tulevaisuutta. Vitriini 8.10.2025. https://www.vitriini.fi/ajankohtaista/megatrendit-muokkaavat-matkailu-ja-ravintola-alan-tulevaisuutta
2 Samuli Leveälahti, S., Nieminen, J., Nyyssölä, K., Suominen, V. & Kotipelto, S. (toim.). 2019. Osaamisrakenne 2035. Opetushallitus. Raportit ja selvitykset 2019:14. https://www.oph.fi/sites/default/files/documents/osaamisrakenne_2035.pdf
3 Laaja-alaisten osaamisten muutos vuoteen 2040. 2023. Opetushallitus. https://app.powerbi.com/view?r=eyJrIjoiOTkwY2ZhZDYtYmU5MS00YzBmLWFhMWItYjQwYWE1OWNhNjQ5IiwidCI6IjdjMTRkZmE0LWMwZmMtNDcyNS05ZjA0LTc2YTQ0M2RlYjA5NSIsImMiOjh9
4 Ravintolabarometri 2025. 2025. https://www.mara.fi/media/toimiala/toimiala/metro-tukku_ravintolabarometri_2025_final.pdf