Sanasoppaa -blogi

Sanasoppaa- blogissa kirjoitamme ravitsemisalan hyvistä käytännöistä ja otamme kantaa ajankohtaisiin (ruoka)ilmiöihin.

| Blogi

Virus nujerretaan yhteistyöllä

Hyvät amkolaiset, SARS-Cov-2-viruksen aiheuttama pandemia on vaikuttanut elämäämme monin tavoin. Virusepidemian takia olemme viranomaisohjeiden mukaisesti peruneet tai siirtäneet kaikki loput kevään aluetapahtumat. Myös kevätseminaari Jyväskylässä peruttiin. Onneksi tapaamisissamme on vain tauko. Suunnitelmissamme on jatkaa niitä, kun olosuhteet ne taas sallivat. Toivottavasti olette pysyneet terveinä, tai

Lue lisää
| Blogi

Maistuva ruoka- vireä vanhuus

Kutsutaan häntä vaikka Hilleviksi. Hillevi on jo yhdeksissäkymmenissä, mutta asuu vielä kotonaan. Monen fyysisen vaivan lisäksi hänellä on etenevä muistisairaus. Päivittäistä yksinoloa katkaisevat lasten ja lastenlasten vierailut, kerhotapaamiset ja lääkärireissut. Paljon on Hillevi elämässään ehtinyt, mutta nyt hän viettää ansaittua eläkeaikaa. Saako hän palveluja? Niukalti,

Lue lisää
| Blogi

Hyvä ruoka kukoistuttaa arjen

Keski-ikäinen mies kuppilassa aamiaisen ääressä muistelee kenties lapsuuden ruokahetkiä- kaurapuuro tuo elämänkulkuun jatkuvuutta. Vaikka mikä arjessa koettelisi, niin tutut maut rytmittävät päivää. Leikki-ikäinen päiväkodin ruokapöydässä naama sotkussa kastikkeesta, päivän touhut saavat hetken odottaa. On mukavaa maistella maistuvaa ruokaa, naureskella muille sottanaamoille ja ehkä opetella siinä

Lue lisää
| Blogi

Työelämän merkityksellisyys on tuleva trendi

Vailla merkityksellisyyden kokemusta moni tehtävä ja tavoite toteutuu vaisusti. Merkityksellisyyden tunne on motivaattori, joka saa meidät innostumaan ja pitämään työn tavoitteet kirkkaina ja elämän raiteillaan. Amkon juhlaseminaarissa puhuneen organisaatiopsykologi

Lue lisää
| Blogi

Ammattikeittiöosaajat ry 50 v. – tietoa, taitoa ja ruokailoa

Yhdistyksemme on saavuttanut kypsän keski-iän. Vuosikymmenten ajan tahtomme on ollut sama: koota yhteen ravitsemisalan ammattilaiset ja vahvistaa joukkoruokailun ja sen parissa työtä tekevien arvostusta. Vuosikymmenissä ehtii tapahtua paljon. Ravitsemisala on vahvasti kehittynyt samoin kuin koko yhteiskuntakin on muuttunut. Tämä toki koskee myös muita toimialoja. Teknologia

Lue lisää
| Blogi

Suomalainen kouluruokailu on ainutlaatuista maailmassa

Suomen lisäksi vain Ruotsissa koululounas tarjotaan maksuttomasti kaikille oppilaille. Kouluateria onkin mitä tärkein sosiaalisen tasa-arvon edistäjä ja yksi koulupäivän kohokohdista. Tasa-arvon näkökulmaa toi esille myös maa-ja metsätalousministeri Jari Leppä kannanotossaan (6.10.2018). Hän aikoo käynnistää selvityksen siitä, miten kouluruokaa pitää kehittää 2020-luvulla. ”Kouluruoka on merkittävä

Lue lisää
  • 1
  • 2