23.3.2018

Kasvua kouluruuasta-video

Ainutlaatuinen suomalainen kouluruokailu täyttää tänä vuonna 70 vuotta. Ammattikeittiöosaajat ry kertoo juttusarjassa ”Miten Suomessa kouluruokaillaan?” kouluruokailusta eri puolilla Suomea niin pienissä kuin isoissa kouluissa maaseudulla ja kaupungeissa. 

Tuorein kertomus tulee videon muodossa Kajaanista.
(
https://youtu.be/-7_obDc7OdQ).

Kajaanin keskuskoululla haastateltiin oppilaita, rehtoria ja ruokapalvelun edustajia. Kaikki olivat yksimielisiä kouluruokailun tärkeydestä. Oppilaat osaavat antaa rakentavaa palautetta, ja pääsääntöisesti ruoka maistuu hyvin.

”Paras kiitos ruokapalveluille on, kun näkee, että lautaset tyhjenevät ”, iloitsee ruokapalveluvastaava Eini Koivisto.

Rehtori Marjaana Aapakarin mielestä tulevaisuuden kouluruokailuun antavat omat mausteensa kansainvälisyys ja oppilaiden osallistaminen. Hän toivoo kuitenkin suomalaisen ruokakulttuurin näkyvän jatkossakin koulujen ruokalistoilla.

Perinteiset maut ovat myös kajaanilaisten oppilaiden suosiossa: hernekeitto, maksalaatikko ja lihapyörykät toistuivat vastauksissa oppilaiden mieliruokia kysyttäessä.

Kajaanissa kunnan ruokapalveluita tuottaa Kajaanin Mamselli-liikelaitos. Johtaja Tuija Vuorinen vertaa kouluruokaa kotona tarjottavaan: ”Samanlaisista raaka-aineista ruokaa valmistetaan kotona kuin ruokapalveluissakin.”

Vuorinen korostaa kouluruokailun sosiaalista ja ruokakasvatuksellista ulottuvuutta. ”Kouluruokailu on hyvin sosiaalinen tilanne, jossa syödään ja keskustellaan yhdessä. Kun kouluruokailutapahtuma kytketään osaksi opetusta, vie se omalta osaltaan suomalaista ruokakulttuuria eteenpäin.”

***

Kaikki juttusarjan jutut julkaistaan Kouluruokadiplomi -sivuston Ajankohtaista-artikkelipalstalla.
http://www.kouluruokadiplomi.fi/media/ajankohtaiset/

Juttusarjan rahoittaa maa- ja metsätalousministeriö